Silti ihminen haluaisi löytää nopeat ratkaisut ja saattaa elämänsä kerralla uusille urille, vaikka vanhoja olisi tampattu niin pitkään, että jalat suorastaan vierastavat avarampia laidunmaita. Mieli ei ole kypsynyt muutokselle eivätkä omat arvot ole pysyneet perässä. Jokin sisäänrakennettu mekanismi ajaa ihmisen kerta toisensa perään etsimään oman elämän ainutlaatuista reseptiä, mutta miten sen löytäisi? Samalla arjen pitäisi pyöriä, töiden tulla hoidetuiksi ja perhekin vaatii huomiota. Mutta entä minä – kuka minä olen ja mitä minä oikeasti haluan? Miksi ihmiset karkaavat valaistumista edistäville joogaretriiteille ja reppureissuille vain elokuvissa?
Kirjoittaminen on loistava mahdollisuus jäsentää omia ajatuksiaan ja sitä, mitä kohti haluaa olla menossa. Joskus on erittäin hedelmällistä listata asioita, joita ei missään nimessä elämäänsä toivo, sillä tämän myötä voi olla helpompi hahmottaa vastakohtia eli sitä, mitä oikeasti tahtoisi tavoitella. Joskus kirjoittaminen on kuin oksentamista: tekstin ei ole tarkoituskaan olla mitenkään ylevää tai johtaa yhtään mihinkään, mutta silti sen saaminen paperille tai tietokoneen ruudulle voi helpottaa oloa. Myös oman tekstin lukeminen ääneen voi tuottaa uusia oivalluksia. Nopeasti mielestä nousevat ideoiden raakileet kannattaa poimia sellaisenaan talteen odottamaan kypsymistä. Itse hyödynnän älypuhelintani nauhoittamalla sen nauhuriin ajatuksiani tai lähettämällä itselleni sähköpostia otsikolla ”Runo”. Näin minun on helpppoa palata myöhemmin näiden alitajunnasta nousseiden sanojen äärelle ja arvioida, voisivatko ne olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Ihmisyys on vaikea laji. Sitä pelkää kaiken aikaa, että elämä menee ohi eikä siitä ehdi nähdä, kuulla tai puhua tarpeeksi. Eräänä päivänä vain havahtuu siihen, että kilometrit ovat tulleet täyteen ja kaikkensa antanut moottori sammuu ajotien reunaan. Aurinko jatkaa nousuaan ja laskuaan, mutta oma itse lakkaa olemasta. Kesken jäänyt bucket list väräjää tuulilasinpyyhkijän alla ja itkee kaikkia niitä vuorikiipeilyjä ja downshiftaamisia, jotka olisi kuulunut kokea ja joista olisi pitänyt tehdä filtteröidyt tarinat sosiaalisen median näyttämöille.
Koska mikään ei kestä loputtomasti, älä lykkää päätöstäsi kirjoittamisen aloittamisesta huomiseen. Elämä on nyt. Tänään on hyvä päivä katsella omia ajatuksiaan lempein silmin ja merkitä ne muistiin. Yksikin sana riittää matkan aloittamiseksi. Valjasta siis sisäinen keppihevosesi ja nouse ratsaille. Tämä on sinun upea elämäsi. Onnea matkaan!
Heli Kataja
Kirjoittaja on 32-vuotias runoileva sairaanhoitaja, jonka runotilejä voit seurata Facebookissa (Heskan runoja – Pirtelöä ja pohjasakkaa) ja Instagramissa (@heskanrunoja).
Pohjanmaan Kirjailijat ry 