Pohjanmaan Kirjailijat ry

Kysyn lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoilta, millainen on heidän mielestään hyvä romaani.

Vastaukset ovat vuodesta toiseen samanlaisia. Hyvä romaani on kiinnostava. Se tarkoittaa, että kirjassa kuvattu elämänpiiri on tuttua, lähellä lukijan omaa elämistodellisuutta. Kirjan pitää olla selkeä, realistinen ja helppo ymmärtää. Juoni on tärkeä; hyvä romaani imee lukijaa eteenpäin. Sen tulee tarjota yllätyksiä. Toisaalta pitää olla myös kerroksia. Kirjan pitää olla sopivan lyhyt, mielellään ei juuri sataa sivua pidempi. Huumoria olisi hyvä olla ja ajankohtaisuutta, siis kiinni tässä ajassa. Alun pitää olla houkutteleva, tarinan tulee edetä vauhdilla, paikalleen ei saa jäädä junnaamaan. Tarinan on myös loputtava selkeästi. Avoin loppu on inhottava.

Siinä haastetta kirjoittajalle. Tämä johtaa myös laajempaan pohdintaan. Pitäisikö tehdä kuluttajatutkimuksia ja kysyä, millaisia kirjoja halutaan lukea? Vai pitäisikö kirjailijan ylipäätään ottaa lukija huomioon vai palvella vain taiteen jumalia ja luottaa siihen, että laatu myy ja että kustantajan markkinointikoneisto hoitaa hommansa.

Mutta mistä laatu syntyy? Maailman kiinnostavista ja yllättävistä tulkinnoista vai omista tietoisista tai tiedostamattomista terapeuttisista lähtökohdista, jotka monesti ovat kirjoittamisen taustalla. Harvassa ammatissa pystyy tuotteistamaan omaa napanöyhtäänsä niin hyvin kuin taiteen tekijänä. Toki sekin voi olla arvokasta henkilölle, joka harrastaa samaa tonkimista. Vai onko niin, että lukijat haluavat tuttua ja turvallista?

Jos tekee kompromisseja lukijoille, pitäisikö niitä tehdä myös markkinavoimille? Onko eettisesti oikein tehdä tuote, jonka tarkoitus on myydä? Jos kirja myy, siitähän hyötyy paitsi kirjailija myös kirjapaino, kustantaja, kauppa ja kaiketi lukijakin. Isossa kuvassa hyötyjänä on koko kirjallinen kenttä. Ja tämä positiivinen kierre synnyttää myös uusia lukijoita ja ostavia asiakkaita.

Kierre on viime vuosina valitettavasti ollut kuitenkin negatiivinen. Väitetään, etteivät nuoret ehdi juuri lukea. Yhä suurempi osa keski-ikäisistäkin kuuntelee lukemisen sijasta. Äänikirjan parhaana ominaisuutena markkinoidaan sitä, että kuuntelun ohessa voi tehdä jotain muutakin. Pitäisikö tämä ottaa huomioon kirjoittaessa? Monille lukeminen tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Mutta jos keskittyy pelkästään kuuntelemaan, se vastaan karmeaa haaskausta onkin.

Pitäisikö siis lähtökohtaisesti kirjoittaa suoraan korville suunnattua taustahöpinää?

Onneksi kirjallisuutta ei tarvita mihinkään. Emme näänny nälkään tai kylmään, jos jätämme lukematta. Juuri se tekee kirjoista tärkeitä. Kirjaa ei tarvitse ahmia kuin jokapäiväistä leipää vaan siitä voi nauttia. Juuri hyödyttömästä on hyötyä. Mihin tarvitsemme esteettistä mielihyvää, tarinoita ja henkilöitä, joiden valintoihin ja kohtaloihin voimme peilata omaa elämäämme? Tarvitsemme niitä sivistyäksemme, tullaksemme paremmiksi ihmisiksi muiden seurassa. Siinä sivussa kirjailijat saavat tuloja, joista maksaa veroja yhteiseksi hyväksi.

Kun radiokanavilta katosivat puheohjelmat lähetysvirran tieltä, ei mennyt kauan kuin keksittiin pyörä uudelleen: podcastit. Äänikirjojen tekijät ovat nyt keksimässä radiosta kadonneita kuunnelmia uudelleen, tosin nimellä audiodraama.

Onko seuraava askel se, että otetaan silmätkin mukaan. Tehdään kirjoista tekoälyllä animoituja eläviä kuvia. Tekoälyhän kyllä osaa tehdä kustannustehokkaasti tarinoitakin, mutta persoonallisuutta sen luomuksista ei löydy. Kyse on samasta, kun opiskelija tarjoaa tekoälyllä tekemäänsä tekstiä omanaan. Virheettömästä tekstistä puuttuvat omat kokemukset ja persoonalliset konkreettiset esimerkit. Ja opiskelijan kannalta tärkein eli oppiminen.

Korville suunnatun taustahöpinän tekoon tekoäly varmaan soveltuisi, mutta riittääkö se?

ChatGPT:n mielestä hyvä romaani ”voi olla monenlainen, mutta yleisesti ottaen se kiehtoo lukijaa ja tarjoaa mielenkiintoisen juonen, hyvin rakennetut hahmot sekä syvällisiä teemoja. Hyvä romaani voi herättää tunteita, saada lukijan ajattelemaan tai tarjota pakoa arjen keskeltä.”

Näin varmaan on, mutta luulenpa, että opiskelijoiden antamat vinkit auttavat kirjoittajaa enemmän.

Pertti Sillanpää
Kirjoittaja opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta ja yrittää oppia paremmaksi kirjoittajaksi.