Teen kirjoittamisen aineopintoja päivätyöni ohella. Palautin hiljattain draaman kurssin tehtävät tarkistettavaksi. Kurssi oli työläs mutta mielenkiintoinen kurkistus elokuvien, näytelmien ja kuunnelmien tekemisen maailmaan. Nyt jaan muutaman näytelmähenkisen ajatukseni dialogin kirjoittamisesta yhdistäen niihin muistoja, kun työskentelin sairaanhoitajana muistisairaiden vanhusten hoitotyössä.
Dialogi tarkoittaa puhe- ja kommunikaatiotilannetta, jossa on vähintään kaksi puhujaa. Puhujat keskustelevat ja sanovat repliikkinsä ääneen. Repliikeiksi kirjoittaja valitsee mehukkaimmat yksityiskohdat ja merkittävimmät asiat:
(Mummo istuu sohvalla päiväsalissa kolmen muun vanhuksen kanssa.)
MUMMO
Apua!
HOITAJA
Mikäs täällä on hätänä?
MUMMO
On tuhottoman tylsää.
HOITAJA
Laitanko radion päälle?
MUMMO
No se ei kyllä auta tähän tuskaan sitten yhtään!
*
Toimivan dialogin taustalla on taito kiteyttää asioita. Henkilöhahmojen välinen keskustelu
on tiiviimpää kuin todellisen elämän puhumiset. Keskustelun luonnollisuus on kuitenkin
pystyttävä dialogissa säilyttämään. Huono kielioppi on sallittua tai jopa tarpeellista.
Henkilöhahmolle on luotava oma erityinen äänensä, joka voi paljastaa asioita esimerkiksi
hahmon luonteesta:
HOITAJA
Miltäs kahvi maistuu?
MUMMO
Aiva vitun pahaa. Anna sokeria.
*
Reaktioiden voidaan sanoa olevan tahteja, joilla kirjoittaja säveltää tarinaa. Henkilöhahmot
paljastavat itsensä omalla toiminnallaan. Vaikka henkilöhahmo väittäisi olevansa
tietynlainen persoona, paljastuvat hänen motiivinsa toiminnan kautta, vuorovaikutuksessa
muiden kanssa:
(Palvelukodin asukkaat istuvat lounaalla ruokasalissa. Hoitaja syöttää papalle muusia ja
kastiketta. Papan vieressä istuva mummo irvistelee ja vääntelehtii.)
HOITAJA
Otahan Marjatta vielä vähän kiisseliä.
MUMMO
Mutta kun niin pissattaa.
HOITAJA
Justiin käytiin eikä sieltä mitään tullu. Ota ny vielä vähä, pari lusikallista jäljellä.
MUMMO
Ei pysty, niin pissattaa.
HOITAJA
Mennään kohta. Syö, saahaan tuo sun kippo pesuun.
(Mummo puistaa päätään ja nousee hitaasti ruokapöydästä. Lähtee vaivalloisen näköisesti
kävelemään rollaattorilla kohti vessaa. Takapuoleen leviää suuri pissaläikkä.)
MUMMO
Minä alan olla jo ihan liian vanha tällasiin hommiin.
(Hoitaja vie kiisselikipon tiskialtaaseen ja selaa samalla puhelintaan.)
*
Huudahdusta käyttämällä katsoja saadaan valppaaksi ja henkilöhahmon tunnetila
näkyväksi. Myös hiljaisuus voi olla keino rakentaa dialogia. Lisäksi dialogissa voidaan
hyödyntää toistoa:
(Palvelukodissa oleva pappa kävelee omasta huoneestaan päiväsaliin. Jää tuijottamaan
muita vanhuksia ja hoitajia.)
PAPPA
Mitä hiivattia! Mikä tämä paikka on? Onko minut kaapattu?
(Pappa ottaa ohi kulkevaa hoitajaa hihasta kiinni. Katselee ihmeissään hoitajan
käsivarsien tatuointeja.)
PAPPA
Mistähän ojasta sinutkin on tänne nostettu. No, puhu hempukka! Onko minut kaapattu?
HOITAJA (hymyilee herttaisesti)
Sorry, I don’t understand. Tanne pain pappa tanne, istu istu hyva pappa!
*
Tavallinen elämä on erinomainen lähtökohta dialogin kirjoittamiselle. Lisäämällä mihin
tahansa dialogiin esimerkiksi liioittelua tai vähättelyä voi kirjoittaja onnistua kirjoittamaan
uutta ja mukaansatempaavaa tarinaa. Uusia henkilöitä tai asioita ei tarvitse keksiä, vaan
voi havainnoida jo olemassa olevia. Elävän elämän kohtaamisia voi väritellä ja paisutella
mielensä mukaan.
Erilaisilla muistisairauden tasoilla olevien vanhusten kanssa työskentely oli mielenkiintoista
ja haastavaa, mutta kirjoittajan näkökulmasta myös erittäin opettavaista aikaa. Sanotaan,
että lapsen suusta kuulee totuuden, mutta niin kuulee myös muistisairaalta vanhukselta,
jonka ilmaisua eivät enää rajoita tavanomaiset kanssakäymisen normit. Jokainen
kohtaaminen on aina mahdollisuus – myös kirjoittamiselle.
Oivallusten riemua ja kirjoittamisen iloa syksyysi!
Ystävällisin terveisin Heli
Lähteet:
Käsikirjoittamisen taito (Rosenvall & Vacklin 2015)
Heli Mäkelä on kirjoittava sairaanhoitaja Seinäjoelta.
Pohjanmaan Kirjailijat ry 