Kirjoittaminen on aikaa vievää ja työlästä. Hauskaa se on vain hetkittäin. Miksi ihmeessä kirjoitan? Helppo heitto on, että saadakseni huomiota. Väite on totta osin. Iloitsen kyllä jokaisesta, joka vaivautuu lukemaan tuotoksiani, mutta koska olen introvertti, ei huomion kohteena oleminen aina ole niin kovin palkitsevaa – ja ennen kaikkea olisihan esille pääsemiseen helpompiakin keinoja kuin kirjoittaminen. Mistä siis tämä hinku ja palo?
Aloitan pohtimisen kirjoittamalla, sillä kirjoittaminen on ajattelua. Jörn Donner on aikoinaan kuulemma lausahtanut, ettei hän osaa sanoa mitä mieltä on asiasta ennen kuin on kirjoittanut aiheesta. Ymmärrän Donnerin väittämän. Kirjoittaessa eri näkökulmat tulee yleensä ruodittua tarkkaan. Siinäpä hyvä syy, miksi kannattaa kirjoittaa.
Olen vasta hiljattain sisäistänyt, miten hurjan suuri merkitys tarinoilla on ihmisille. Ahmimme rakkaustarinoita, selvitymistarinoita, kasvutarinoita, menestystarinoita ja kummitustarinoita. Haluamme kuulla toistemme elämäntarinat. Tarinat ovat ihmismielen ravintoa. Näiden erilaisten kertomusten avulla käsittelemme, jäsennämme ja tiivistämme asioita eli käytämme tarinoita yhtenä ajattelun työkaluna. Psykologi, tutkija, psykoterapeutti ja kirjailija Marja Saarenheimo toteaa eräässä artikkelissaan, että ihmisen muisti ei ole kopiokone, se on tarinoiden kertoja. Tämän ajatuksen olen poiminut itselleni evääksi ja vaalin sitä. Siinä tiivistyy niin hienosti kaikki! Haluamme muistaa ja tulla muistetuiksi ja siihen tarvitsemme – tarinoita.
Kirjoittaminen on luomista, taiteilua sanoilla ja sanataidetta. Sanoilla voi yhtä lailla kuin pensselilläkin maalata esiin pienet ja tärkeät asiat, jotka ovat vaarassa jäädä näkymättömiin. Rivienväleihin taas voi kätkeä asioita. Rivienväleihin mahtuvat tunteet, suuretkin. Rivienvälit ovat hyvä tunnesäilö. Sinne voi tallettaa ja sieltä voi ammentaa. Kirjoittamista voi siis käyttää tunnesäätelyyn. Kirjoittaminen on muutenkin terapeuttista. Ilman sensuuria voi antaa tulla ilmoille kaiken ja se helpottaa kummasti – jälkeenpäin voi jo naurattaakin. Kirjoittaminen on myös mainio tapa keskittyä kuuntelemaan itseään. Lopputulos voi olla, että oma identiteetti ja persoonuus, toiveet, tarpeet ja tavoitteet kirkastuvat.
Siinä ohella kun terapoi kirjoittamalla itseään voi myös tulla antaneeksi vertaistukea. Kirjoittamalla voi avata toisille portteja. On muitakin, jotka ovat menneet läpi tästä, kokeneet tämän, ajatelleet näin, selvinneet. Sinä et ole yksin, enkä minäkään enää.
Kirjoittamisen tapoja, tyylejä ja lajeja onkin monia ja tavoitteet vaihtelevat. Päämäärä voi olla välittää tietoa – yhtä lailla ns. hiljaista tietoa ja perinteitä kuin uusinta tutkimustietoakin – tai vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja käyttäytymiseen ja (yrittää) siten muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Suuri kiitos muinaisille mesopotamialaisille, jotka 5000 vuotta sitten keksivät kirjoitustaidon. Sen jälkeen olemmekin sukupolvi toisensa perään saaneet rakentaa edellisten sukupolvien työn ja oivallusten varaan ja kivuta yhä korkeammalle tiedon, taidon ja tekniikan tikkailla. Alammekin olla niin korkealla, että huimaa!
Kirjoittaminen ja lukeminen käyvät käsi kädessä. Välillä ne ovat molemmat yhtä suurta, tajunnanräjäyttävää seikkailua. Tähän tekstiini olen muuten piilottanut kymmenen hyvää syytä kirjoittaa. En väitä, että tämä olisi mitään tajunnanräjäyttävää, mutta löydätkö kaikki kymmenen motivaatiotekijääni?
Tarja Lindholm
Pohjanmaan Kirjailijat ry 