Pieni ihmistaimi oppii kieltä matkimalla, ihan kuten jäljittelemällä kaikkea muutakin. Ihmisenä olemista. Läheiset osoittelevat vauvalle esineitä ja sanovat niiden nimiä. Vähitellen toistot jäävät tajuntaan ja lapsi osaa yhdistää esineen nimeen ja muiden iloksi kertoo sen: pallo, kukka, tuoli jne.
Sanavarasto kasvaa huomaamatta, kun lapsi on tajunnut tämän keskeisen asian. Kaikella on nimi, esineillä, asioilla, tekemisellä. Myöhemmin tulevat ajattelu ja käsitteet, monimutkaisemmat kognitiiviset taidot. Kun lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan, hänelle avautuu kokonaan uusi maailma.
Luku- ja kirjoitustaito ovat perustavaa laatua olevia osaamisen alueita. Ne eivät ole itsestään selviä olleet meilläkään kuin vasta vähän yli sata vuotta. Nämä taidot osasivat vain harvat Hilma-mummoni ollessa lapsi. Hän oli syntynyt 1880-luvun lopulla ja osasi lukea ja kirjoittaa. Ei lähes satavuotiaaksi elänyt mummo muistanut, miten hän oli taidot oppinut. Hänen suuresta sisarusparvestaan vain toinen hänen ohellaan ne hallitsi. Tiedot lukutaidosta tilastoitiin seurakunnan dokumenteissa. Ehkäpä Hilma-mummo oli käynyt lukkarinkoulua, kuten Aleksis Kiven seitsemän veljestä.
Hän olisi halunnut opiskelemaan ja lukea lääkäriksi, kuten serkkupojat. Tuohon aikaan ei kuitenkaan tyttöjä yleensä laitettu opintielle. Heistä piti tuleman emäntiä, äitejä. Varaa talontyttären opintoihin olisi tuolloin luultavasti ollut.
Kaiken ikänsä mummo kuitenkin seurasi aikaansa radiosta ja sanomalehdistä, sittemmin myös televisiosta. Hän oli perillä päivän politiikasta ja muusta ajankohtaisesta ihan elämänsä loppuun saakka. Hänellähän oli lukutaito. Kirjeitä syntyi myös sukkelaan ja niitä lähti läheisille, kotimaahan ja ulkomaille. Jälkeen päin vasta olen ymmärtänyt kuinka valistunut mummo oli, kun ajattelee lähtökohtia 1800-luvun lopulla Suomessa, syrjäisellä maaseudulla. Kun aikanaan pääsin ylioppilaaksi, oli vanhempien ohella mummo siitä varmaan paljon ylpeämpi kuin minä. Hänestä yo-tutkinto oli avain kaikkeen, siis koulutus. Ja olihan se tietenkin. Olin perheen ja suvun ensimmäinen ylioppilas ja myöhemmin tohtori. Minulla oli ja on mahdollisuus tuottaa tutkittua tietoa itse ja hankkia informaatiota monista lähteistä.
Perinteisesti meillä Suomessa on arvostettu tietoa ja opillista sivistystä. Ensin tuli kansakoululaitos, sittemmin muut oppilaitokset ja kattava korkeakoulujen ja yliopistojen verkko. Kaikkien yhtäläinen mahdollisuus opiskella taustasta tai varallisuudesta riippumatta on ollut jo pitkään turvattu. Kattava ja tasokas kirjastoverkkomme on puolestaan huolehtinut siitä, että esim. korkeakouluopiskelijat ovat voineet lainata sieltä tarvittavia kurssikirjoja. Kirjastot ja niiden palvelut ovat myös muutoin tarjonneet kaikille kansalaisille mahdollisuuden kirjojen maailmaan, on ollut niin tietokirjallisuutta kuin fiktiivistä, aikuisille ja lapsille. Ja yhä monimuotoisempia nämä laitokset nykyään jo ovat, tiedon, sivistyksen ja kulttuurin kehtoja. Paljolti niiden palvelut ovat ilmaisia.
Tällä vuosituhannella suomalaisten lasten lukutaito on heikentynyt. Noin 14 % heistä ei enää hallitse tätä keskeistä taitoa ja määrät ovat 2000-luvulla nousussa. Lukutaidon heikkeneminen vaikeuttaa myöhemmin kaikkea opiskelua.
Tieto on tärkeä voimavara. Esimerkiksi kehitysmaissa, joissa läheskään kaikilla ei ole lukutaitoa, ihmiset ovat alttiita etenkin valtaa pitävien johdattelulle ja alistamiselle. Heitä voidaan monella tapaa käyttää hyväksi.
Perinteinen lukutaito on kuitenkin se, jonka kautta kaikki rakentuu, kulttuurimmekin. Ennen luku- ja kirjoitustaitoa kulttuuriset rakenteet muotoutuivat perimätietona. Erilaisia sanansaattajia ja viestinviejiä toki oli kautta aikojen, samoin kuin tiedon tallennusmenetelmiä. Ajan mittaan mittaan tiedonvälitys kehittyi. Luku- ja kirjoitustaidon leviäminen loi kuitenkin uusia mahdollisuuksia tiedonsaantiin ja ennen kaikkea siihen, että kansansivistys astui pitkän harppauksen. Ihmiset eivät olleet ulkoa tulleen informaation varassa, vaan pystyivät hankkimaan tietoa itse. Sitä voitiin painotekniikan kehittymisen myötä levittää tehokkaammin ja pystyttiin tallentamaan luotettaviin lähteisiin.
Tieto ihmisestä, maailmastamme ja historiastamme oli laajojen kansanosien ulottuvilla kirjoissa ja muissa julkaisuissa. Samoin tieteen saavutukset. Se on luonut tietä kaikelle uudelle, myös demokratialle.
Kulttuuri kaikkineen on puolestaan yhteiskuntaamme yhteen sitova liima. Se on moniulotteisempi kokonaisuus kuin eri taidemuodot. Ilman sitä ei ole mitään, ei meitäkään.
Emme voi kyllin kiittää aiempia sukupolvia siitä, että he ovat ymmärtäneet lukutaidon ja opillisen sivistyksen suuren merkityksen ja päätöksillään tuoneet ne kaikkien ulottuville, myös täällä Suomessa. Kunpa osaisimme näitä taitoja arvostaa ja varjella. Nyt ne ovat uhattuina, meilläkin.
Anita Salmi
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja ja tohtori (HTT).
Pohjanmaan Kirjailijat ry 