Monille oli varmasti yllätys, kun minut valittiin Pohjanmaan kirjailijoiden puheenjohtajaksi, vieläpä hallituksen ulkopuolelta. Yllätys se oli itsellenikin. Lupasin harkita, kun suostumustani kysyttiin. Kukaan toinen ei tehtävään kuitenkaan halunnut, joten tässä ollaan.
Lienee aiheellista vastata kysymyksiin, kuka, mitä ja miksi? Aloitan viimeisestä.
Olen aina viihtynyt kaunokirjallisuuden parissa ja suhtautunut siihen vakavasti. Pidän runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä tärkeinä monestakin syystä. Näen niillä myös monia tehtäviä. Kirjallisuus viihdyttää, tarjoaa elämyksiä, jakaa tietoa mutta se on myös kansakunnan omatunto ja vastaääni vallitsevalle arvomaailmalle. Kiihkeässä kulutukseen ja kertakäyttöön perustuvassa maailmassa kirjat tarjoavat perusteellisesti pohdittuja näkemyksiä ja harkittuja näkökulmia, jotka tarjoavat lukijalla aineksia maailmankuvansa rakentamiseen.
Hyvä kirjallisuus tutkii ihmistä, hänen suhdettaan itseensä, muihin ihmisiin ja maailmaan. On etuoikeus tehdä työtä sellaisen puolesta.
Someaikana kuka tahansa voi julkaista kirjoituksiaan. Sanavapaus näyttää laajemmalta kuin koskaan aiemmin, mutta toisaalta on yhä vaikeampi tulla kuulluksi. Maailma on täynnä hälyä, oman edun tavoittelua ja tietoista harhaan johtamista.
Vaikka kaunokirjallisuus on silkkaa valehtelua, se on myös totta. Se tarjoaa jäsentyneitä maailmoja ja avaa henkilöidensä motiiveja lukijoiden arvotettavaksi. Nykykirjallisuus syntyy nykymaailmassa ja peilaa tavalla tai toisella aikaa, jossa elämme, vaikka tapahtumat sijoittuisivat satojen vuosien taakse tai tulevaisuuteen. Kirjallisuuden avulla voimme jäsentää maailmaa ja paikkaamme siinä.
Kaunokirjallisuuden lukeminen ja kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Se kehittää ja sivistää lukijaansa monilla sellaisilla tavoilla, jotka eivät muilla keinoin ole mahdollisia. Lukemista ei kuitenkaan olisi ilman kirjailijoita.
Kirjailijayhdistyksessä pääsee tekemään työtä kummankin puolesta, lukemisen ja kirjoittajien. Nimestään huolimatta Pohjanmaan kirjailijat on myös sellaisten kirjoittajien yhdysside, jotka eivät ole vielä julkaisseet eivätkä rohkene kutsua itseään kirjailijoiksi. Nettisivuillamme kerrotaan, miten haetaan jäseneksi. Jäsenistössä on sekä ammatti- että harrastekirjoittajia, joita kaikkia yhdistää rakkaus ja usko kirjoittamiseen ja sen hyvää tekevään voimaan.
Valitettavasti kirjailijoiden toimintaedellytykset ovat heikentyneet. Lukeminen on vähentynyt ja kirjojen myynti supistunut. Uudeksi ongelmaksi on muodostunut kirjailijoiden saamat kehnot korvaukset äänikirjoista. Kuuntelun lisääntyminen ei ole ongelma vaan se, että tekijät eivät saa työstään asiallisia korvauksia. Kirjailijoiden työskentelyolosuhteet on turvattava.
Minulle kirjoittaminen on tapa olla olemassa, ja kirjoittajan identiteetti on vuosi vuodelta kehittynyt yhä vahvemmaksi. Kirjoittamista olen lähestynyt monesta suunnasta. Lukiolaisena kirjoitin lehtijuttuja ja runoja. Seinäjoen lukiosta lähdin Ouluun opiskelemaan äidinkielen opettajaksi pääaineena kotimainen kirjallisuus, mutta opettaja minusta tuli vasta seitsemän toimittajavuoden jälkeen.
Kirjallisuudesta tein myös väitöskirjani Aatos, eetos ja paatos – Reino Rinteen pohjoinen puheenvuoro ympäristökeskusteluun (Kustannus-Puntsi, 2006). Siinä sivussa olen opettanut luovaa kirjoittamista Oulun ammattikorkeakoulussa, Seinäjoen kansalaisopistossa ja viimeksi Seinäjoen lukiossa, jossa toimin äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Oulussa ehdin työskennellä journalismin yliopettajana ja kouluttaa toimittajia ammattikorkeakoulussa viisitoista vuotta, ennen kuin elämä heitti takaisin lakeudelle, palautti vuonna 2016 lähtöruutuun eli lukioon.
Kun toinen romaanini Valeltaja (Kirjokansi, 2025) ilmestyi helmikuussa, laitoin jäsenhakemuksen Suomen Kirjailijaliittoon ja rohkenin ruveta käyttämään kirjailijan titteliä nimeni yhteydessä, vaikka palkka tuleekin vielä opettamisesta. Vanhastaan olen myös Suomen tietokirjailijoiden jäsen.
Oli kyse tieto- tai kaunokirjailijasta, hän voi antaa äänen sellaisille ihmisille ja väestönosille, jotka eivät helposti saa ääntään kuuluviin. Tällaisia ovat esimerkiksi vammaiset, lapset ja nuoret, eikä helppoa ole aina ihan tavallisella keskiverrolla ihmiselläkään. Tällainen missio tuntuu läheiseltä, koska se on myös yksi perinteisen journalismin tehtävistä.
Niin Valeltajassa kuin Kyypakissa (Basam Books, 2023) luonto on tärkeässä roolissa. Minulle on itsestään selvää, että kaikella ihmisen toiminnalla on luontoperusta. Erityisesti erämaa on miljöö, jonne olen kuljettanut henkilöitäni. Luonnolle on samantekevää, kirjoitanko vai en, mutta kirjoittamalla voi herättää keskustelua ja saada ihmisiä ajattelemaan omaa toimintaansa ja sen seurauksia muulle luonnolle.
Lukeminen tarjoaa eväitä kriittiseen ajatteluun. Lukijan vallassa tietenkin on, miten hän suhtautuu lukemiseensa ja lukemaansa, sitä ei kirjoittaja voi päättää. Hän voi vain houkutella lukijaa mukaansa.
Vaikka maailma on luettavaa täynnä, se kuitenkin muuttuu, ja tarvitaan uusia tekstejä. Ihmisen suhdetta ympäröivään todellisuuteen ja itseensä on tutkittava jatkuvasti. Se on kirjailijan työtä, jonka puolesta haluan työskennellä.
Pertti Sillanpää
Pohjanmaan Kirjailijat ry 