
Taide kuten kirjallisuus lähtee oman kokemukseni aina itsestä – elämästä tässä maailmassa, iloista, tuskasta, mistä tahansa kokemuksesta, joka on saanut aikaan tunteita. Tunne voi olla mukana matkalla pitkäänkin, kunnes on sen aika muuttua teokseksi. Teoksena taide jatkaa matkaansa lukijoille, jotka tulkitsevat sitä omalla tavallaan. Kenties he löytävät kirjasta ainakin osan siitä tunteesta, joka on ollut kirjoittamisen taustalla.
Elokuun alussa oli pienkustantamoni Ethenen Lukemisen voima -hankkeen päätapahtuma: kolmen kirjan julkistustilaisuus yhteistyönä Seinäjoen kaupunginkirjaston kanssa. Hanke oli minun, Sari Männikön ja Anu Tuomarin yhteistyöprojekti, jolla pyrimme saamaan näkyvyyttä kirjoillemme, jotta lukijat ne löytäisivät. Kirjan matka lukijoille ei ole niin suora kuin aikaisemmin eikä varsinkaan, kun tuottajana on hiljattain aloittanut pienkustantaja. Mutta silloinpa mukana on läikähdyksiä yrittämisen riemusta. Alussa vain taivas on kattona, vaikka toki realismi pikku hiljaa tekijäänsä opettaa.
Julkistustilaisuudessa kerroimme itsestämme, kirjojemme kirjoitusprosessista ja siitä, mitä niillä pyrimme välittämään. Yleisöltä saimme aplodit ja hyvää palautetta ja monen mukaan lähti jokin kirjoistamme. Julkistustilaisuudesta ja sen jälkeen pidetyistä julkkarijatkoista jäi meille mukava fiilis, tunneläikähdys, mukava olo monen ihmisen kanssa jaetusta kokemuksesta. Valmistelutyö julkistustilaisuuksien eteen kannatti tehdä. Julkistustilaisuudet ovat kuin katuvaloissa kylpevät sillat matkalla, joka jatkuu pimenevän syksyn edetessä.
Nyt toivomme, että lukijat löytävät kirjamme ja saisimme kuulla heidän lukukokemuksistaan. Olisi kiinnostavaa kuulla, jos joku lapsi innostuu Koiranpennun murinoita -teoksen runosta, tai millaisia ajatuksia herää sairauden kanssa elämisestä Sarin Sairas sydän säröillä -romaanin lukijalle. Ja entä mitä ysiluokkalainen tai vaikkapa koko luokka tuumailee Anun Palasiksi kiusattu -romaanista?
Mutta niin kuin yleensä toiveista puhuttaessa emme vielä tiedä, toteutuuko toiveemme lukukokemusten kuulemisesta. Toisaalta sillä ei ole väliä, sillä vaikka emme näistä kuulisi, kirjoista luetut merkitykset ujuttautuvat silti lukijansa tajuntaan – joskus vain hetkellisesti, joskus yhtä pysyvästi kuin oman elämän tärkeät muistot.
Heli Susanna Virkkunen
Kirjoittaja on viestinnän opettaja ja tutkija sekä yrittäjä ja runoilija.