Pohjanmaan Kirjailijat ry

Kirjailijalla joulu alkaa jo keväällä.
Tai ainakin pitäisi alkaa.

Siinä missä muut paistavat jo makkaraa mökkilaiturilla ja päivittävät someen kuvia jäätelöstä, kirjailija miettii, miltä joulu tuoksuu, miten tonttu liikkuu varjoissa niin ettei sitä nähtäisi ja onko kinkku ehtinyt sulaa tarpeeksi hitaasti, jotta sitä voisi kuvailla uskottavasti joulunovellissa.

Minäkin päätin – tietenkin – että tänä vuonna jouluksi ilmestyy uusi joulukirja.
Sellainen lämmin, nostalginen, kuusenneulasten tuoksuinen teos, jossa sydän sulaa ja lumi leijailee juuri oikeaan tahtiin. Kustantaja nyökkäsi rohkaisevasti, kalenteri näytti vielä tyhjältä, ja intoa riitti.

Mutta sitten tuli elokuu.
Ja syyskuu.
Ja lokakuu.

Joo ja kun tämä teksti julkaistaan on marraskuu.

Rakas Joulupukki – Toiveita toisille -niminen teos ei edennyt.

Käsikirjoitus oli kyllä olemassa — se ensimmäinen ”paska versio”, puolivalmiina, hiukan tai ei edes hiukan puoliraakana. Hahmot odottivat kaiketi minun kanssa lumen tuloa, mutta olin vielä jumissa elokuun helteissä. Kirjoittaminen muuttui taisteluksi aikaa vastaan: päivänvaloa vastaan, joka ehti aina ensin pimentyä ennen kuin löysin oikean sävyn seuraavaan kohtaukseen.

Sitten tuli se hetki, jolloin kirjailija istuu ruudun äärellä ja ymmärtää.
Ei, ei tämä ehdi.
Ei jouluksi, ei tänä vuonna. Ehkä e-kirja ehtii.

Sydän sanoo, että pitäisi, järki kuiskaa, että älä nyt pilaa hyvää tarinaa kiireellä, koska mihinkään kirjastoihin tai kauppoihin se ei tule ehtimään jouluksi.

Ja niin joulukirja, jota piti markkinoida innolla jo kuukausi sitten, saa levätä rauhassa vuoden tai no jos se e-kirja tulisi ladattavaksi, sekin olisi jo paljon se.
Ehkä ensi vuonna se on valmis. Ehkä se tarvitsee vielä yhden vuoden kierron, yhden joulun verran kokemusta, ennen kuin se voi syntyä oikeasti.

Kirjailija ei ole kuitenkaan epäonnistunut. Hän on vain aikatauluttanut joulunsa uudelleen.

Ja kun ensi jouluna lumi vihdoin sataa juuri oikeaan aikaan, ehkä jo lokakuussa, ja kirjan sivuilta voi lukea ensimmäisen ”Rakas Joulupukki -kirjeen”, tiedän, että odotus kannatti.

Mutta ennen kuin teos päätettiin siirtää ensi jouluun, käytiin läpi koko kirjailijan joulupaniikin klassinen maraton.

Ensin tulee vaihe yksi:
”Minä ehdin helposti! Kyllähän joulukirja syntyy parissa viikossa, sehän on vain satakunta sivua!”
Tässä vaiheessa kirjailija tekee Excel-taulukon, ostaa uuden muistivihkon, ja jopa miettii mikä voisi inspiroida tekstiä…no nyt soi KAJ ja Bara Bada Bastu, ei se auttanut.

Sitten alkaa vaihe kaksi:
Ensimmäinen luku valmistuu. Hahmot saavat persoonallisuuden, lumi leijailee tarinassa, ja kirjoittaja miettii, että tästä tulee elämäni paras joulutarina, olen varma että tulee.
Sitten huomaa, että se ensimmäinen luku onkin viisi sivua dialogia, jossa kaksi tonttua kinastelee. Ei todellakaan mikään hyvä jatko.

Tulee vaihe kolme:
Tietokone päättää päivittää juuri kun inspiraatio on huipussaan. Kahvi loppuu ja viski -pullo ammottaa tyhjyyttä. Ei tästä taida tulla mitään.

Kirjailija alkaa googlata, ”voiko joulukirjan julkaista helmikuussa jos tarinassa on paljon lunta?”
Vastaus on ei. Helmikuussa kukaan ei enää halua lukea tontuista – paitsi ehkä joku toinen kirjailija joka hakee inspistä omalle joulukirjalleen.

Ja lopulta, vaihe neljä:
Kirjailija sulkee koneen, katsoo kalenteria ja päättää, että nyt ei tule joulukirjaa tänä jouluna.
Ehkä ensi jouluna – ehkä silloinkin vasta marraskuussa.


Ja kun seuraavana vuonna joku kysyy minulta, ehkä joku teistä:
”No, joko se joulukirja on valmis?”
Kirjailija hymyilee salaperäisesti ja vastaa:
”Melkein. Tänä vuonna kirjoitan varmaan siitä, kuinka kirjailija yritti kirjoittaa joulukirjan – ja epäonnistui kunnialla.”

Mutta jo nyt voin sanoa, että ilman apua ei tämäkään ensi vuonna painettuna ilmestyvä kirja voisi ilmestyä, ja onneksi ”luottotiimi” auttaa, eli kiitos Saara ja kiitos Tiitu. 

Juha Mäntylä