Olin 14-vuotias, kun sain joululahjaksi turkoosinvihreän manuaalisen Olivetti-kirjoituskoneen. Sillä kirjoitin ensimmäisen julkaistun tekstini Seura-lehden mielipidepalstalle. Kehotin siinä tyttöjä menemään maalle emännäksi. Lause ”Mitä siitä, vaikka lanta vähän haiseekin” oli muutettu lauseeksi ”Mitä siitä, vaikka lunta vähän lakaiseekin”. Oli vuosi 1979. Oma emäntähaaveeni ei onneksi toteutunut, vaikka teini-iän unelmissa sydän särkyikin monta kertaa. Päiväkirjan myötä löysin … More Minä, kynä ja kirjoittamisen vapaus

Miksi naiset tarvitsevat kehuja ja voimaantuvat vahvoista naistarinoista? Miksi en ole kuullut ainoatakaan miehille tarkoitettua tsemppibiisiä? ​Olipa kerran eräs kesälomainen, joka ajatteli haluavansa lomalleen viihdyttävää mutta asiapitoista lukemista. Se kesälomalainen olin minä.​Marssin kirjakaupan alennusmyynteihin, mutta tapani mukaan ostin ostokseni ei-alennuksesta. Kysyin kirjakaupan myyjältä, mitä hän suosittelisi. Myyjä toi käsiini Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjoittaman … More Olen kapinallinen tyttö, motherfucking woman ja supernainen

Olen aina ajatellut, että romaanikäsikirjoituksen, novellin tai sadun ensimmäisen version kirjoittaminen on kuin seikkailu – jolle kuuluu lähteä yksin. Kukaan ei voi seurata kirjoittajaa, mutta on tärkeää, että joku on odottamassa portilla, kun kirjoittaja palaa tarinansa raakaversion kanssa. Portin pieleen nojailija on esilukija tai ateljeekriitikko, kustannustoimittaja, toisinaan kuvittaja. Mutta pitkään kirjoittaja on pidellyt käsikirjoitusliuskojaan aivan … More Kirjailija hautautuu yksin kammioonsa – jos tahtoo