Todellisuuteni on kuitenkin toinen. Mitä enemmän kirjoitan työkseni, sitä vähemmän kirjoitan romaanikäsikirjoitustani (tai niitä kahta – kolmea keskeneräistä). Rakastan kirjoittamista, ja se on oikeastaan ainoita asioita, joita osaan, mutta kuluttavaa se on. Niin kuluttavaa, että lehtijuttujen tai kolumnien kirjoittamisen päälle en kykene enää tuottamaan tekstiä. Myös journalistinen kirjoittaminen on luova prosessi. Pääsen kirjoittaessani flow-tilaan, oli sitten kyse lietteenlevitysvaunusta kertovasta teknisestä jutusta tai maalailevasta saaristoreportaasista. Uppoudun, syvennyn, tanssitan näppäimistöä. Tämän flown jälkeen olen kuin Ihmemaan kolosta maan pinnalle putkahtava Liisa. Täysin pyörällä päästäni, ja useimmiten kykenemätön kajoamaan yhteenkään tekstitiedostoon.
Teoriassahan minä kirjoitan romaanikäsikirjoituksiani paljonkin. Aina aamulla ennen sängystä nousemista, usein aamukahvilla Hesaria selaillessani, joskus koiraa pissattaessani. Kirjani hahmot välähtelevät mielessäni, saan sähköimpulssinomaisia syötteitä juonenkäänteistä ja jopa repliikeistä.
Epäilen kuitenkin, että tekstin alussa luettelemani toimittajat ovat kirjoittaneet kirjansa sapattivapailla, virka- ja apurahavapailla, matkoilla ja pitkillä lomilla. En halua ottaa selvää, ovatko epäilyni perusteltuja. On paljon helpompi kestää oma epätuotteliaisuutensa, kun ottaa uhrin roolin. Kyllä minäkin kirjoittaisin jos olisi säännöllinen työ/apurahaa/rikas puoliso/opettajan pitkät lomat.
Kaikkein eniten hyötyisin deadlinesta. Kymmenen vuoden freelanceriuden aikana olen oppinut kunnioittamaan deadlinea enemmän kuin mitään muuta. Jos saisin deadlinen sille, milloin kirjan on oltava valmis, saisin sen takuuvarmasti tehtyä. Ja ei, mitkään itse asetetut takarajat eivät toimi, tietenkään. Pitäisi siis saada ensin kustannussopimus ja kustannustoimittajalta deadline. Alkaako teistäkin näyttää siltä, että yhtälössäni on jotain vikaa?
Kirsi Haapamatti
Kirjoittaja on freelancetoimittaja. Hän on kirjoittanut tietokirjan Unelmien ekokylät (Basam Books 2015) ja haaveilee parhaillaan romaanikäsikirjoituksen valmistumisesta.
Mielenkiintoinen teksti sinulla..
Pähkäilen itse kirjoittamisen kanssa.. Kässäri olis, siinä on tarina, mutta kohentaa se pitäisi .. myyvempään muotoon, modernisoida, se on maannut liian kauan pöytälaatikossa.. eli innostus uupuu, vai pitäiskö vain hylätä koko stoori.. mutta kirjoitus havahdutti minut ajattelemaan
TykkääTykkää