Loppukeväällä Kyypakin ilmestyminen nosti pintaan kirjailijaidentiteetin, eikä aina ollut helppo orientoitua opettajan työhön. Kesän tullen unohdin opettajuuden täydellisesti ja aloin leijua kirjailijana ja keskittyä kirjoittamiseen. Nautin pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta.
Kesäkuussa sain osallistua Luostolla Juhani Karilan mainiolle proosakurssille, joka vahvisti uskoa itseeni kirjoittajana. Heti perään lähdin vaeltamaan Kyypakin maisemiin Saariselälle, jossa mainostarkoituksessa kuvasin kirjaa ja luin siitä videolle pieniä katkelmia, jotka julkaisin blogissani. Kirjallinen kesä jatkui uuden käsikirjoituksen tapahtumapaikoilla Lapin lisäksi myös Tallinnassa.
Kirjoittaminen on ulkoisista paineista ja rajoista vapaata, mutta vaatii itsekuria ihan toisella tavalla kuin työnantajan aikatauluttama tekeminen. Kirjoittaminen on myös itsekästä työtä, jossa voi tyydyttää sisäistä narsistiaan ja päättää kaikesta toisia kuulematta.
Elokuussa alkoi taas koulu ja kipuilu identiteetin kanssa. Paluuta arkeen helpotti se, että ei tullut Helsingin Sanomien palkintoa parhaasta esikoisesta, eikä Finlandia-raati noteerannut kirjaani. Edes Sauli ei kutsunut linnan juhliin. Piti omaksua taas kirjoittavan opettajan mielenlaatu.
Vähitellen aloin ymmärtää, että kirjoittamisen kanssa on samoin kuin maratonin. Tärkeintä on maaliin pääsy niin, että tekee mieli juosta vielä jatkossakin. Ei kannata aloittaa liian kovaa, eikä varsinkaan kannata kisata niiden kanssa, jotka ovat kilpailleet vuosia ja vuosikymmeniä. Tärkeintä on kilpailla itseään ja omia rajojaan vastaan.
Uskoa jatkoon on antanut palaute lukijoilta. Olen pyytänyt sitä aktiivisesti, koska haluan kehittyä kirjoittajana. Lukijat ovat kannustaneet. Monet ovat jaksaneet kirjoittaa pitkiäkin erittelyjä siitä, miksi ovat kirjasta pitäneet ja mikä on ollut pielessä. Kirjailijaidentiteettiä on puolestaan nakertanut se, että lehtien sivuilla ei kritiikkejä juuri ole näkynyt. Toki arvosteluja julkaistaan yhä vähemmän, mutta silti ne olisivat merkki edes jonkinlaisesta julkisesta arvostuksesta.
Täytyy kysyä, mikä on syy kirjoittamiseen? Onko se julkinen arvostus? Ammatikseen kirjoittavalla se on luonteva osa urakehitystä, mutta jos ei tähtää ammattilaiseksi.
Itse näen tärkeäksi kirjoittaa sellaisista aiheista, jotka koskettavat lukijaa ja antavat samastumispintaa. Haluaisin ihmetellä lukijan kanssa yhdessä ihmisten rientoja ja maailmanmenoa ja viime kädessä uskon siihen, että tulevaisuus on parempi kuin menneisyys, vaikka se tuntemattomana ihmisiä aina pelottaakin.
Kirjoittaminen lähtee viime kädessä omasta halusta ja tarpeesta. Minulle kirjoittaminen on tutkimista, vaikka menetelmä on toinen kuin tutkijakoulutuksessa hankittu. Tiedän kyllä, mitä ajattelen ja tunnen, mutta kirjoittamalla voi selvittää sitä, miksi näin on. Mistä johtuu, että näen maailman sellaisena kuin näen, ja vielä tärkeämpää on selvittää, miksi muut näkevät sen ehkä eri tavalla. Uteliaisuus on tärkeää. On kiinnostavaa saada tietää, mikä saa romaanihenkilöt toimimaan, kuten he toimivat. Asiat selviävät kirjoittamalla.
Identiteetissähän on kyse kertomuksesta, jota tuotetaan itsestä ja elämästä. Identiteetti on jatkuvasti kehittyvä kertomus, jossa yhdistetään mennyt, nykyinen ja tuleva. Se on käsitys itsestä ja suhteesta muihin ja maailmaan. Kirjoittaminen on mitä suurimmassa määrin identiteettityötä, koska kirjoitamme maailmasta aina itsemme läpi.
Kasvatuksen seurauksena monen itsetunto ole vahvin mahdollinen, vaikka sitä ei ulospäin Etelä-Pohjanmaalla ole tapana näyttääkään. Hiljaisina hetkinä mieleen saattaa hiipiä epäilys, onko tässä järkeä, onko kaikki kirjoittamiseen ja kirjoittajakursseihin käytetty aika ja raha hukkaan heitettyä. Epäily onneksi kaikkoaa nopeasti, kun ottaa käsiinsä hyvän kirjan tai keskeneräisen tekstin.
Ihmiset kaipaavat tarinoita. Kiinnostavimpia tarinat ovat silloin, kun itse luo niitä, koska vasta pitkällisen kirjoittamisen jälkeen tietää, miten niissä käy. Elokuvan loppuratkaisu paljastuu kahdessa tunnissa, itse kirjoitetun romaanin ehkä kahdessa vuodessa.
Kun kevään päätteeksi ylioppilaslakit on jaettu ja suvivirsi laulettu, on taas aika tarkistaa identiteettiä.
Pertti Sillanpää
Pohjanmaan Kirjailijat ry 